Konstruktiokielioppi eli rakennelmakielioppi on kognitiiviseen kielitieteeseen sekä evoluutiokielitieteeseen liittyvä kielen sosiobiologinen[1] kuvaustapa. Konstruktiokieliopissa kielen katsotaan muodostuvan muodosta ja merkityksestä. Muotoon lasketaan kuuluviksi lauseopilliset, muoto-opilliset ja prosodiset kuviot ja merkitykseen puolestaan merkitysoppi, pragmatiikka sekä diskurssirakenne. Kielioppia pidetään tässä näkökulmassa limittäisten ja toisiaan täydentävien kuvioiden mutkikkaina verkostoina.[2] Konstruktiokielioppi ei katso perinteisen näkemyksen mukaista kielioppia sääntöineen olevan olemassakaan, vaan tarkastelun alla oleva ilmiö on konstruktioiden joukko tai populaatio. Yksittäiset konstruktiot ovat valikoitumisen yksiköitä, joiden kyky sopeutua kielijärjestelmään vaikuttaa niiden eloonjäämiseen pitkällä aikavälillä.[3]
Konstruktiokieliopin kannattajien ajatuksena on, etteivät kieli ja kulttuuri ole ihmisten suunnittelemia vaan niin sanottuja emergenttejä eli itsestään rakentuvia ilmiöitä, jotka ovat rinnastettavissa lajien kehitykseen[1][4][5][6] tai luonnossa esiintyviin rakennelmiin kuten yhdyskuntahyönteisten pesiin[7]. Siihen liittyy olennaisesti kognitiivisen kielitieteen käsitteitä, jotka pyrkivät eri tavoin perustelemaan, miksi ihmisen järkiperäinen ja luova toiminta on automaattista eikä suunniteltua.[8]
© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search